Kevään 2018 ylioppilaita

Aiempien vuosien tapaan myös tänä vuonna sain kunnian kuvata useita kevään 2018 ylioppilaita. Joka vuosi kuvattavakseni on tullut myös muutamia lakkipäitä ulkopaikkakunnilta, eikä tämä vuosi ollut tämän suhteen poikkeus. Täytyy olla äärimmäisen otettu ja kiitollinen siitä, että nuoret seuraavat eri kuvaajia ja ovat tietoisia kenen tyylistä pitävät eniten. Mahtavaa! Tämä vuosi oli ylioppilaskuvausten kannalta hyvin … Jatka lukemista Kevään 2018 ylioppilaita

Kesäisiä muotokuvauksia

Huomasin tässä taannoin, että blogini on aika vahvasti hääkuvauspainotteinen, vaikka hääkuvaukset ovat vain yksi osa palvelukokonaisuuttani. Täytynee siis ryhdistäytyä blogin päivittämisen suhteen myös muiden kuvausgenrejen osalta! Tänä kesänä on tullut ikuistettua mitä mahtavimpia nuorukaisia valkolakkeineen ja rippiruusuineen. Suosittuja kuvauspaikkoja ovat olleet Hämeen Linnan ympäristö ja Aulanko. Kuvauspäivät ovat olleet aurinkoisia, pilvisiä ja jopa sateisiakin, mutta … Jatka lukemista Kesäisiä muotokuvauksia

Syksyn ylioppilaita & PinUppia!

Ensimmäiseksi täytyykin hehkuttaa, että Facebook- sivuni on kerännyt jo 500 tykkääjää! Kiitoksia kaikille tästä mahtavasta saavutuksesta, se on teidän jokaisen ansiota :) Lisää tykkääjiä kuitenkin tarvitaan, jotta tulevaisuudessakin palveluni pysyvät ihmisten tietoisuudessa - eli jos et vielä sivustani tykkää, nyt on hyvä hetki siihen ;) Itsenäisyyspäivän viikonvaihde meni tänäkin vuonna ylioppilaskuvausten merkeissä. Tällä kertaa sain … Jatka lukemista Syksyn ylioppilaita & PinUppia!

Lakkiaisviikon satoa

Minulla oli suuri ilo ja kunnia ikuistaa monta kuvankaunista valkolakkista neitokaista ylioppilaskuvien merkeissä myös tänä keväänä. YO-urakka alkoi omalta osaltani viikko sitten lauantaina Aulangon aurinkoisissa (ja hiostavissa) maisemissa, jatkui maanantaina Mierolan sillan kupeessa ja huipentui lauantaina niin Aulangolla, Kruununmyllyllä, Vanajanlinnalla kuin Hämeen Linnallakin kuvattujen lakkiaiskuvien myötä. Lauantaina keli oli vähintäänkin monipuolinen - aamulla valo oli … Jatka lukemista Lakkiaisviikon satoa