Taivas lyö tulta!

Joskus valokuvaustarve iskee yllättäen. Tällä kertaa tällainen tilanne kävi 17.3.2015, kun iltakahvin ääressä sattumalta eksyin katselemaan revontuliennusteita. Huomasin, että jopa Nurmijärven korkeudella oli merkittävä mahdollisuus revontulien esiintymiseen - aivan ihmeellistä! Samantien ponkaisin sohvalta ylös, kävin ulkona toteamassa, ettei taivaalla ole pilven pilveä, jonka jälkeen pistin kaverille viestiä ja kerroin, että nyt olisi muuten mahdollisuus päästä … Jatka lukemista Taivas lyö tulta!

Loppusyksyn potretteja

Syksyn alkaessa ja päivän lyhentyessä myös blogin päivitykselle jää kummasti aikaa! Blogini on ollut valitettavan epäaktiivinen tänä vuonna, mutta tämä on johtunut puhtaasti siitä, että töitä on ollut sen verran paljon, että blogailu on jäänyt taka-alalle. Otan mielelläni edelleen ehdotuksia vastaan, mikäli teillä lukijoilla on mielessänne jotakin askarruttavia valokuvaamiseen liittyviä juttuja, joihin haluaisitte vinkkiä saada. … Jatka lukemista Loppusyksyn potretteja

Hääpareja, lapsia ja perheitä!

Aikaa onkin vierähtänyt taas jonkin verran viimeisimmästä blogikirjoituksesta. Hääsesonki on nyt virallisesti "taputeltu", jonka ansiosta aikaa myös muille kuvailuille on alkanut siunaantumaan. Myös nettisivujen ja blogin ylläpitoon liikenee nyt hieman enemmän aikaa. Viime viikolla julkaisin pienen ulkoasupäivityksen nettisivujen blogiosion listaukseen, jonka uskoisin parantavan blogin luettavuutta ja yleisilmettä! Parisen viikkoa sitten pääsin kuvaamaan aurinkoisessa syyssäässä upeaa … Jatka lukemista Hääpareja, lapsia ja perheitä!

Hääkuvaus / Lammin kirkko / Untulan lava

Näitä häitä voi nyt virallisesti kutsua viimeisiksi kesähäiksi, koska syksy on lähtenyt isoin harppauksin eteenpäin! Elokuun puolivälissä pääsimme nauttimaan mahtavasta loppukesän / alkusyksyn auringontäyteisestä kelistä Lammin maisemissa. Aloittelimme päivän kuvaukset potreteilla, joita kuvailtiin juhlapaikan, Lammin Untulan lavan ympäristössä. Potretteihin oli n. tunnin verran aikaa ja kuvauspaikoille täytyi siirtyä autolla, joten pidimme suhteellisen ripeää tahtia päällä. … Jatka lukemista Hääkuvaus / Lammin kirkko / Untulan lava