Viime viikonloppuna meikäläisellä oli ilo kuvailla pari erilaista perhettä parilla erilaisella 1-vuotiaalla ja täysin erilaisella konseptilla höystettynä. Ensimmäinen poppoo tuli studiolleni kuvattavaksi ja jälkimmäistä poppoota kävin kuvaamassa perheen kotona Hämeenlinnassa.

Kuten jo Facebookissa kirjoittelinkin, on molemmissa kuvauskonsepteissa oma viehätyksensä, ja oma ”kauhuutensa”. Studion viehätys piilee siinä, että kuvaustilassa kaikki elementit ovat täysin minun hallittavissani aina valaisusta käytettävään taustaan ja kuvassa näkyviin asioihin asti, mutta ”kauheutena” on se, että studio ei ole kaikille lapsille välttämättä kovin mieleinen tai turvallisen tuntuinen ympäristö, jonka vuoksi kuvauksessa saattaa tulla yllättäviä käänteitä tunnetilojen vaihdellessa.

Asiakkaan kotona kuvaamisen viehätys piilee taas siinä, että koskaan ei täysin tiedä, mitä on odotettavissa – itse pidän haasteista, ja etenkin haasteiden ylittämisestä, joten tämänkaltaiset tilanteet ovat itselleni mieleisiä. Kotosalla kuvatessa on myös positiivisena seikkana se, että ympäristö on lapselle tuttu, äänet, lelut ja nurkat ovat tuttuja ja turvallisia, joten lapsi hyvin suurella todennäköisyydellä on ”oma itsensä” kuvauksen aikana. Kauheutena tässä tavassa kuvata on taas se ennakoimattomuus, eli kuvien ja valaisun suunnittelu etukäteen ei ole mahdollista, joten kaikki täytyy luoda ns. lennosta. Ne, jotka ovat pieniä lapsia kuvanneet, tietävätkin, ettei pienten sankarien kärsivällisyys kestä montaa minuuttia, joten mitään mestaristudiota ei ehditä rakentamaan.

Onnistuimme saamaan reippaista synttärisankareista mahtavia kuvia, ja kirsikkana kakun päällä meillä kaikilla oli kivaa! Muutama otos nähtäväksi tästä: