Testikuvauksia PinUp-hengessä studiolla

Toisinaan teen kalustohankintoja, tarvikehankintoja tai saan ideoita, joita haluan kokeilla käytännössä ennen näiden soveltamista asiakkaitteni kuvauksissa. Uutta kalustoa ja kuvaustarvikkeita on hyvä testata riittävän laajalti ennen "totiseen käyttöön ottamista", jotta kriittisessä kuvaustilanteessa mikään odottamaton ei pääse yllättämään. Tällä kertaa olin hankkinut studiolle tummanruskean taustakartongin, jonka erilaista hyödyntämistä halusin päästä testaamaan. Tämänkaltaisia testikuvauksia varten käytän usein … Jatka lukemista Testikuvauksia PinUp-hengessä studiolla

Alkukesän kuvasaldoa

Heti alkuun syvimmät pahoitteluni siitä, etten ole ollut täällä blogin puolella kovin aktiivinen viime aikoina! Syynä tähän epäaktiivisuuteen on puhtaasti se, että kuvauksia ja kuvatuotetilauksia on tullut niin paljon, ettei aikaa ole liiennyt blogin ylläpitoon. Facebookin puolella olen yrittänyt kuitenkin pysyä aktiivisena ja lisäillä aina tuoreimpia kuvia kaikkien ihmeteltäväksi. Mikäli et vielä tykkää Facebook-sivustani, kannattaa … Jatka lukemista Alkukesän kuvasaldoa

Lakkiaisviikon satoa

Minulla oli suuri ilo ja kunnia ikuistaa monta kuvankaunista valkolakkista neitokaista ylioppilaskuvien merkeissä myös tänä keväänä. YO-urakka alkoi omalta osaltani viikko sitten lauantaina Aulangon aurinkoisissa (ja hiostavissa) maisemissa, jatkui maanantaina Mierolan sillan kupeessa ja huipentui lauantaina niin Aulangolla, Kruununmyllyllä, Vanajanlinnalla kuin Hämeen Linnallakin kuvattujen lakkiaiskuvien myötä. Lauantaina keli oli vähintäänkin monipuolinen - aamulla valo oli … Jatka lukemista Lakkiaisviikon satoa