Hääkuvaus / Siuro, Nokia

Kaksi viikkoa sitten vuorossa oli mielenkiintoinen hääkuvauskeikka, sillä kyseessä oli pihahäät sekä itselleni henkilökohtaisesti tärkeä pari ja minut oli myös kutsuttu häihin juhlimaan. Kuten olen kaikille aina sanonut, ei yksi ihminen voi toimia samaan aikaan valokuvaajana ja häävieraana, jonka vuoksi lupauduin kuvaamaan hääpäivästä alkuvalmistelut, potretit ja vihkiseremonian ja juhlaa kuvaamaan palkattiin Sami Kallioniemi. Olikin pitkästä … Jatka lukemista Hääkuvaus / Siuro, Nokia

Hääkuvaus / Vanajan kirkko / Kutilan työväentalo

Ei lauantaita ilman häitä! Tällä kertaa kutsu kävi ikuistamaan tätä loistavaa paria Hämeenlinnan ympäristössä. Nämäkin häät olivat siitä mahtavat, että kyseessä oli morsiamen puolen suvun toiset häät, joihin minut on tilattu kuvaamaan. Näin ollen siis vähintäänkin puolet vieraista olivat entuudestaan tuttuja ja iso osa tunsikin minut nimeltä juhlissa. Minun osaltani päivä alkoi potrettikuvailuilla Hämeen Linnan … Jatka lukemista Hääkuvaus / Vanajan kirkko / Kutilan työväentalo

Hääkuvaus / Luhalahden kirkko / Nousevan Voiman Talo

Viime viikon lauantaina minulla oli kunnia olla kuvaamassa minulle jo entuudestaan tuttua paria - kuvasin heidän kihlakuvat parisen vuotta sitten Aulangon maisemissa. Parin häitä vietettiin Ikaalisten alueella maalaishengessä erittäin helteisen (+31°C) kelin saattelemana. Päivä alkoi morsiamen alkuvalmisteluiden kuvailulla noin klo 8:30 aikoihin. Valmistelut saatiin päätökseen puoliltapäivin, jonka jälkeen lähdimme kohti Luhalahden kirkkoa, jossa oli määrä … Jatka lukemista Hääkuvaus / Luhalahden kirkko / Nousevan Voiman Talo