Joskus valokuvaustarve iskee yllättäen. Tällä kertaa tällainen tilanne kävi 17.3.2015, kun iltakahvin ääressä sattumalta eksyin katselemaan revontuliennusteita. Huomasin, että jopa Nurmijärven korkeudella oli merkittävä mahdollisuus revontulien esiintymiseen – aivan ihmeellistä! Samantien ponkaisin sohvalta ylös, kävin ulkona toteamassa, ettei taivaalla ole pilven pilveä, jonka jälkeen pistin kaverille viestiä ja kerroin, että nyt olisi muuten mahdollisuus päästä todistamaan revontulimelskettä ihan kotikaupungista käsin.
Tunti tästä, ja olimme jo matkalla Katuman lavan vieressä olevalle rannalle hieman kauemmaksi tekovalosaasteesta. Klo 21 aikoihin taivaalla näkyi pilvenkaltaisia, utuisia muodostelmia, jotka liikehtivät rauhallisesti. Oranssi valosaaste pesi vielä vaisuista revontulista kaiken värin, eikä ne näkyneet maahan asti kovinkaan värikkäinä. Aikamme kuvailtuamme luulimme, että tämä olikin jo tässä, kunnes huomasimme, että taivaalla alkoi tapahtumaan – ja sitten tapahtuikin kunnolla. Värikkäät revontulet loimuttivat pitkin taivasta suoraan yläpuolellamme.
En ole henkilökohtaisesti koskaan aimmein todistanut, ainakaan kamera kädessä, revontulia, joten tämä oli itsellekin ensimmäinen kerta, kun tätä ilmiötä pääsin ikuistamaan. Muutamia onnistuneita otoksia kuitenkin saatiin aikaan, jotka laitankin tähän teille kaikille ihmeteltäväksi. Toivottavasti näistä on teille muille yhtä paljon iloa kuin niistä oli minulle!
Mukavaa tulevaa viikonloppua kaikille!