Syksyn ylioppilaita & PinUppia!

Ensimmäiseksi täytyykin hehkuttaa, että Facebook- sivuni on kerännyt jo 500 tykkääjää! Kiitoksia kaikille tästä mahtavasta saavutuksesta, se on teidän jokaisen ansiota :) Lisää tykkääjiä kuitenkin tarvitaan, jotta tulevaisuudessakin palveluni pysyvät ihmisten tietoisuudessa – eli jos et vielä sivustani tykkää, nyt on hyvä hetki siihen ;)

Itsenäisyyspäivän viikonvaihde meni tänäkin vuonna ylioppilaskuvausten merkeissä. Tällä kertaa sain kunnian ikuistaa kahta tuoretta ylioppilasta, joiden molempien kanssa olimme sopineet kuvausten tapahtuvan hieman tavallisesta poikkeavissa ympäristöissä. Ensimmäistä ylioppilasta kuvailimme Katisten Kartanon päärakennuksen romanttisissa puitteissa, kun taas toista ylioppilasta kuvailtiin talvisessa säässä Verkatehtaan modernimmissa puitteissa.

Itsenäisyyspäivän kruunasi ylioppilaskuvausten jälkeen pidetty kuvaustuokio paikallisen PinUp- mallin kanssa minun studiollani. Kaikenkaikkiaan viikonloppu koostui siis varsin monipuolisista kuvausolosuhteista sekä mukavista kuvattavista. Ohessa muutama maistiainen ko. viikonlopun tuotoksista, olkaapa hyvät!