Hääkuvaus / Vanajan kirkko / Kirstulan kartano

Tällä kertaa osuikin kahdet häät samassa juhlapaikassa peräkkäin! Kuvaajan kannalta toki kiva, että kuviot ovat jo entuudestaan tutut, niin pystyy keskittymään itse olennaiseen koko illan ajan. Tämänkertaisen parin kanssa aloitimme kuvausurakan Vanajan kirkossa kauniissa kesäsäässä. Vihkiseremonia toimitettiin perinteisin menoin, mukavana höysteenä koskettava lauluesitys sekä loppurukous papin laulamana. Laulurukoukset ovat aina kivalla tavalla erilaisia ja ennenkaikkea … Jatka lukemista Hääkuvaus / Vanajan kirkko / Kirstulan kartano

Hääkuvaus / Hattula / Kirstulan kartano

Heti, kun olin kotiutunut Ikaalisista, alkoikin valmistautuminen seuraavia häitä varten. Tällä kertaa oli luvassa hieman erilainen kattaus, kuin tavanomaisesti, sillä potretteja olimme suunnitelleet kuvaavamme kolmessa eri lokaatiossa ja lisäksi siviilivihkiminen tapahtui parin suvun kesämökillä. Pari oli myös nähnyt hurjasti vaivaa hääautonsa, vanhan kuplavolkkarin eteen, joka kuitenkin nöyrtyi hellesäässä juuri ennen h-hetkeä. Sain siis kunnian toimia … Jatka lukemista Hääkuvaus / Hattula / Kirstulan kartano