Järjestelmäkameran kennon puhdistus

Artikkelikuva: Janne Kanervisto

Kuvausten edetessä tulee vaihdeltua suhteellisen paljon kameraa sekä objektiiveja kameraan. Jokaisella kerralla, kun kamerasta irroitetaan objektiivi tai rungon suojus, altistuu kameran ”sisukset” pölylle ja muulle epäpuhtaudelle, jota ilmassa leijuu. Muotokuvaajalle tämä ei yleensä muodostu ongelmaksi, koska kuvia otetaan pääsääntöisesti suurilla aukoilla, kapealla syväterävyysalueella, jolloin hieman likainen kameran kennokaan ei kuvia pilaa.

Maisemia kuvaaville ongelma taas onkin hieman haastavampi – jos kenno on likainen, tulee pieniä aukkoja käytettäessä lopulliseen kuvaan pöly- ja likahiukkasten muodostamia tummia palluroita, joita joudutaan sitten kuvankäsittelyssä jälkikäteen poistamaan. Normaalisti kamera toimitetaan tässä tapauksessa valtuutettuun huoltoliikkeeseen puhdistettavaksi.

Hämeenlinnassa ei kuitenkaan ole ainuttakaan yritystä, joka kamerahuoltoa tekisi (ainakaan virallisesti), jonka vuoksi olen itse opetellut huoltamaan kaluston aina siihen asti, kuin se on vain järkevää. Jos toimittaisin kameran puhdistettavaksi huoltoliikkeeseen, tarkoittaisi se käytännössä aina vähintään 3 päivän taukoa kuvaamisissa, eikä minulla ole aina mahdollisuuksia moisia taukoja pitää.

Tänään puhdistin toisen täyskennoisista rungoistani, eli Nikonin D700:sen. Ajattelin siinä puhdistelua aloittaessani, että testaan tuota tällä viikolla saapunutta D800:sta videotilassa, ja ”dokumentoin” puhdistusoperaation teille, jotka tuskailevat likaisen kennon kanssa suurten välimatkojen päässä huoltoliikkeistä! Välineet puhdistukseen saa vaikkapa Digitarvikkeesta.

EDIT 31.7.2013: On erittäin tärkeää huolehtia, että kameran akku on täyteen ladattu ennen puhdistuksen aloittamista. Mikäli akun varaus laskee liian alhaiseksi, saattaa kamera komentaa peilin alas kesken puhdistuksen!